Kärsivällisyyttä

posted in: Yleinen | 0

Kesällä lähti kuudes vuosi alulle Somerolla asumisesta. Aikaisemmin minulla oli jonkinlainen mielikuva maalla asumisesta, mutta yllätys oli, että olen viihtynyt tässä n. 9000 asukkaan pikkukaupungissa paremmin kuin kuvittelinkaan. Eli mielelläni kehun Someron palveluita ja rauhallista elämänmenoa ja mainostan ylpeänä olevani maalainen. Mutta ei sille mitään voi, että oma identiteetti on kuitenkin loppujen lopuksi edelleen hyvin pääkaupunkiseutulainen. Se tulee esiin silloin, kun ne palvelut ei ihan pelaakaan kuten pitäisi. Vaikka kuinka olen opetellut nämä vuodet ymmärtämään hitaampaa elämänrytmiä, on tilanteita, joissa ei vain osaa ottaa rauhallisesti ja olla kärsivällinen. Esimerkiksi liikenne; somerolaiset ovat tosi huonoja käyttämään risteyksissä vilkkuja ja vanhat ihmiset ajavat ylivarovasti ja nuoriso kaahaa traktorirallia keskustassa lauantai-iltana niin kovaa kuin koneesta pääsee. Kaupan kassajonossa olen sentään oppinut odottelemaan kärsivällisesti, että lottolaput on käyty läpi ja kuulumiset myös. Mutta sitten, kun tullaan tosi tilanteeseen, se tuttu helsinkiläinen suuttumus vaan puskee jostain läpi.

terassi-someroKävi nimittäin niin, että päätimme vihdoin tänä kesänä rakennuttaa lasitetun terassin. Säästimme pitkän pennin, kun pihalle toimitettu puutavara maalattiin itse, ja aika nopealla aikataululla koko terassirakennelma oli tehty. Päivää ennen kuin rakentajat olivat saaneet oman osuutensa tehtyä, oli terassilasitoimittaja käynyt tekemässä mittauksen ja oli sanonut, että toimitus kestää kolme viikkoa. Silloin oli torstai, ja kun kolme viikkoa oli mennyt, oli seuraavana maanantaina terassille ilmestynyt lasit alaosaan ja yhteen sivuikkunaan. Varsinaiset pääikkunalasit puuttuivat samoin kuin liukuovi. Tiistaina tulin mieli jännittyneenä kotiin, kun olin ihan varma, että nyt on valmista. Hirveä pettymys, kun mitään ei ollut tapahtunut ja niinpä laitoin tekstiviestillä lasimiehelle kysymyksen, että koska loput lasit ovat tulossa? Torstaihin mennessä en ollut saanut vastausta, joten soitin perään. Nyt lasimies vastasi, että ei hän juu viittiny vastata mulle, kun ei tienny, mitä olis sanonu, kun nyt on niin, että koko lasitilaus on hukkunu! Siinä samassa alkoi raivo nousta jostain otsalohkon takaa. Tivasin, että miten se nyt vasta huomataan, kun neljä viikkoa on mittauksesta mennyt? Meille tulee lauantaina porukkaa juhlimaan uutta terassia, miten meidän juhlien nyt käy? Kuulemma ihan 80 lasin tilaus on hävinnyt, eikä kukaan tiedä missä se vika on, mutta parhaansa lupasi lasimies yrittää!

Niinhän siinä sitten kävi, että laseja ei saatu ajoissa. Juhlat pidettiin, mutta tarjoilut sentään nautittiin sisätiloissa. En enää hätyytellyt lasimiestä sen enempää kuin pöytämiestäkään, kun ne juhlat jo oli. Olin nimittäin tehnyt myös lankkupöytätilauksen jo 9 viikkoa sitten ja kovin oli venyvä käsite palvelun nopeudesta myös tällä tavarantoimittajalla. Mietin, että onko se niin, että miehet ovat niin suurpiirteisiä, että näitä toimitusaikoja ei niin pidetä ihan tarkkoina? Vai onko se niin, että maalla on totuttu ymmärtämään, että kaikki ei ihan ole päivän päälle? Olemmeko me naiset totuttu aikatauluttamaan asioita tarkemmin vai onko se nyt tätä pääkaupunkilaisidentiteetin mukaista kärsimättömyyttä, että asioiden pitäisi tapahtua mieluummin ihan heti?

Ehkä asioita on ihan hyvä välillä pohdiskella ja miettiä, milloin on ihan todella syytä olettaa, että saa palvelua nopeammin ja milloin voisi vähän joustaakin. Aina voisivat asiat olla huonomminkin. Parempi on pukea terassille lisää vaatetta päälle ja pitää oma mieliala hyvänä kuin alkaa rähistä ihmiselle, joka on ihan parhaansa yrittänyt. Mistä tulikin toisaalta mieleeni, että yrittivätkö ne hoitajat yhdessä helsinkiläisessä sairaalassa parhaansa ja olivat tyytyväisiä omaan toimintaansa, kun eivät 91-vuotiaan, juuri leikkauksesta toipuvan potilaan soittokutsua noudattaneet, vaan antoivat vanhuksen olla tuntikausia jumissa jossain sängyn, rollaattorin ja yöpöydän välissä, kun ei ”höperöllä” ihmisellä ole niin väliä. Ehkä sittenkin taidan pitää siitä omasta ärhäkästä identiteetistä ainakin pikkusen kiinni, ettei ihan miten tahansa tule kohdelluksi.

Leave a Reply